TAMPERE!! Me ollaan tulossa!

Pakkaukset on meneillään ja ihan kohta ollaan Tampereella, kun syksyn isoin tapahtuma koittaa. Eli Suomen Kädentaidot 2018 -messut Pirkkahallissa 16.-18.11.2018. Meidät löytää A-hallista paikalta 1019. Eli aikas siinä samoilla huudeilla kuin viimekin vuonna. Mutta tosiaan, toista vuotta nyt A-hallissa. Eli sinne siis!

 

Vinkeen ihanat mallit ovat myös mukana LAUANTAINA muotinäytöksessä esittelemässä tämän syksyn mallistoa KUMMITUISIA. Jos haluat nähdä maailman sulostuttavimman näytöksen, suuntaa tällöin E-halliin lauantaina 17.11. klo 12 ja 15.

 

Nähdään Tampereella!!

Vinkee Jyväskylässä Joulumarkkinoilla!

IHAN PARASTA AIKAA – JOULUN ODOTUKSEN AIKAA!

Ja kyllä nyt saa jo intoilla, koska joulukuukin on! Ja Joulumarkkinat! Kyllä saa!

 

Jyväskylässä perinteiset Joulumarkkinat Paviljongilla 2.-3.12.

lauantaina klo 10-17 ja

sunnuntaina klo 10-16

 

Ja tiedätkös mitä!? No et voi tietää, kun ei olla vielä kerrottu. Me otetaan paketointikamat mukaan ja paketoidaan kaikki lahjat siellä ihan teidän ja meidän iloksi. Koska joulu. <3

Vinkee Kaapelin Joulumarkkinoilla Helsingissä

Vinkeen viimeiset seikkailut tältä vuodelta käyvät Helsingin suuntaan ja Kaapelin Joulumarkkinat valloitetaan Kimperin kanssa 12.-21.12.2014!

Vinkeellä ja Kimperillä on yhteinen piste paikalla 172-173 lähellä narikkaa. Vinkeeltä lähtee mukaan lasten ihanat ja pehmoiset lasten heijastinliivit sekä fleecepipot isoilla heijastimilla. Myös pientä kivaa heijastimien ja pinnaheijastimien muodossa otetaan mukaan.

 

Pikkuisenhan meitä jännittää… ihan isolle kirkolle asti lähdetään…. ja joulukin ja kaikkea…. toivottavasti nähdään!

 

Tässä lisätietoa Kaapelin joulun sivuilta:
Kaapelin joulu on uusi perinteinen joulutapahtuma Helsingin Kaapelitehtaalla. Tapahtuma järjestetään 12.-21.12.2014 ja se on avoinna yleisölle ma-pe klo 11-20 / la-su klo 11-17. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Kaapelin joulun myyjäisissä on yli 170 kädentaitajaa, joiden tuotteiden kotimaisuus on merkittävä. Tutustu myyjiin: www.kaapelinjoulu.fi/myyjat/

Kaapelin joulussa on päivittäin käsillätekemiseen keskittyviä työpajoja. Työpajojen esittelyt löydät: www.kaapelinjoulu.fi/tyopajat/

Kaapelin joulussa on paljon joulunalusaikaan sopivaa ohjelmaa, kuten kirjailijavieraita, bingoa, jumppaa ja joogaa. Tutustu varmistuneeseen ohjelmaan: www.kaapelinjoulu.fi/ohjelma/

Lapsille suunnattu ohjelma: www.kaapelinjoulu.fi/lasten-kaapelin-joulu/

Kaapelin joulu 12.-21.12.2014
Paikka / Location: Kaapelitehdas, Merikaapelihalli, Ovi M2
Osoite / Address: Tallberginkatu 1, 00180 Helsinki
Avoinna / Opening hours:
ma-pe klo 11-20
la-su klo 11-17
Vapaa pääsy! / Entry is free of charge!

The New Traditional Christmas Festival at the Cable Factory on 12th -21st of December presents a wide range of seasonal events and workshops. We have more than 170 artisans, designers and craftsmen selling their products.
The entry to all events and workshops is free of charge and suitable for all ages.
For more: www.kaapelinjoulu.fi/en/

 

[fbshare type=”button” float=”left”] [pinterest count=”horizontal”]

Vinkee Seinäjoella Käsityömessuilla 3.-5.10.2014

Vinkeen messukausi käynnistyy Seinäjoella 3.10.2014!

Mukaan lähtee Vinkeen hauskoja heijastinliivejä lapsille ja arvaakko mitä!? Myös aikuisille! ^_^ Osasto täytetään myös ihanilla pipoilla, sekä tietysti heijastimilla! Tämä on meidän ensimmäinen kerta, kun lähdemme Pohojanmaalle ja meidän mummi lähtee myyntihommiin mukaan myös! Joten kannattaa olla varuillaan! Se nimittäin tietää, mitä lastenlapset tarvitsee!

Tulehan tutustumaan Vinkeen ihanuuksiin ja juttelemaan mukavia! Meillä on nimittäin kivaa!

PS.Jos messuhalli olisi pimeä, niin meidän osasto näyttäisi tuolta… 😉

[fbshare type=”button” float=”left”] [pinterest count=”horizontal”]